Istun hiljaa, sillä hiljaa hyvä tulee. Pinnistän. Ei saa pinnistää on äiti sanonut, ettei verisuoni katkea päästä. Plumps. Plumps, plumps. Plörr, plörr, plörr. Pato murtuu ja ruskea lieju kirjavoittaa hetki sitten niin kirkkaan valkoisena loistaneen keraamisen teoksen. Kampakeraamiseksi olen sitä leikkisästi kutsunut siitä lähtien, kun arkisen hiustenmuotoiluvälineeni sinne viime käynnillä hävitin. Plörr. Pitäisikin muistaa käydä kaupan kautta. Plörr. Huomaan taskussani kynän ja paperia. Tässähän voisi samalla kirjoittaa kauppalistan. Plörr, plörr, pröts. Eiköhän siinä tullut kaikki. Käännän katseeni ja vavahdan. Siinä missä piti olla rulla, onkin pelkkä teline. Vedän housuja vähän jalkaan ja kurkistan viereiseen koppiin. Ei paperia. Istun hiljaa, mutta tiedän että ei tästä hyvä seuraa. Ulkoistan kauppalistani ja poistun paikalta vetelän oloisena.